Samuli Parosen seura ry:n kotivut
Riihimäen Kaupunginmuseolla kokoontui tänään pieni, mutta sitäkin aktiivisempi joukko tekstityöpajan merkeissä. Teemana oli ”Rakkaudesta kotiseutuun”.
Milla Sajaniemi Samuli Parosen seurasta toimi työpajassa ohjaajana ja johdatteli meidät muistelemaan jotakin esinettä lapsuuden ajoilta, kirjoittamaan siitä tietyn ajan puitteissa mitä mieleen putkahtaa ja rohkaisi unohtamaan kaiken itsekritiikin.
Seuraavaksi museon amanuenssi Päivi Yli-Karhula esitteli museon esineistöä. Monen esineen kohdalla nousi mieleen muistoja, tuoksuja ja tunteita. Kysymyksiäkin olisi paljon ollut, mutta aikaa vain rajallinen määrä.
Museokierroksen jälkeen saimme valita itseämme puhuttelevan esineen, josta sitten viiden tehtävän ohjeiden mukaisesti kirjoitimme havaintojamme. Kuvailimme esinettä, kerroimme ajatuksista, tunteista, tuoksuista ja mielikuvista, joita esine meissä herätti.
Lopuksi istuimme yhdessä keskustelemaan Millan johdolla kirjoittamastamme. Ikävä kyllä kaksi tuntia vierähti liiankin nopeasti. Ainakin minä sain runsaasti materiaalia tulevia kirjoitushetkiäni varten.
Kiitos Milla ja Päivi antoisista hetkistä museolla!
Tämän kirjoitti Matti T. Kettunen, yksi osallistujista.